"Tältä tää kaupunkiseutu näyttää" : visuaalisen esittämisen politiikka alueellisen eriytymisen hallinnassa

This study explores the inherently political nature of visualizing spatial information. Theoretically I draw from scholars of geography’s visual culture, including a body of literature on critical cartography and performativity of cartographic practices. Combining the concept of performativity with notions of bounded rationality and critical approaches to evidence-based planning and policy-making I propose a framework of performativity defined by aspects of potential, process and outcome. Using this framework I argue that the politics of visual practices in planning take both explicit and implicit forms. Methodologically this is an ethnographic study of strategic spatial planning practices aimed to prevent residential segregation, on both city-regional and municipal levels. My ethnographic fieldwork consisted of over a decade of professional involvement, which made me an insider researcher and my work as much autoethnography as institutional ethnography. In addition to my extensive fieldwork I generated research material in visual elicitation interviews with planning professionals and locally elected decision-makers taking part in the planning processes. The visualizations’ roles varied from technical tools of exploring the statistical data and assessing its quality to serving as boundary objects in framing the problem and negotiating the policy measures. The communicative role of the visualizations was purposefully ‘muted,’ thus limiting their performative potential to professional use only. This decision was rationalized as a socially and ethically responsible way of avoiding stigmatization of residential areas, thus serving the public interest and promoting future development. In my analysis, however, I identified additional motivations behind these depoliticized visual practices. Although in evidence-based planning expert knowledge is largely considered objective and neutral, it is also the product of a planning rationality bounded by institutional conventions, organizational structures, limited resources and managerialist tendencies. The evidence thus becomes inherently political in the sense that it reflects the technocratic approach of getting things done, leaving unexplored anything not directly concerning the task at hand. In my discussion and conclusions I advocate for a more pluralistic approach of visualizations that draws together different aspects of physical, functional and social space and opens them to interpretation and co-authorship also beyond the realm of planners. Challenging naturalized spatial imaginaries of segregation and stigma may result in new performative outcomes such as cross-disciplinary policy measures.Tutkimuksessani tarkastelen alueellisen tiedon visuaalisen esittämisen saamia rooleja ja niihin sisältyvää poliittisuutta strategisessa spatiaalisessa suunnittelussa. Tutkimuksen teoreettinen tausta kiinnittyy maantieteen visuaaliseen perinteeseen ja ajatuksiin erityisesti kartografisen esittämisen performatiivisuudesta. Visualisointien performatiivisuuden näkökulman olen yhdistänyt suunnittelun ja hallinnon tutkimuksen piirissä käytyihin keskusteluihin tietokäytäntöjen poliittisuudesta. Esitän tutkimuksessani performatiivisuuden käsitteen analyyttisen jäsennyksen performatiiviseen potentiaaliin, performatiiviseen prosessiin ja performatiiviseen vaikutukseen. Jäsennykseni avulla tarkastelin visualisointien performatiivisen potentiaalin toteutumiseen vaikuttavia myötä- ja vastavoimia ja niissä ilmenevää poliittisuutta, joka on osin avointa, osin institutionaalisissa rakenteissa ja käytännöissä piilevää. Tutkimukseni empiirinen konteksti on alueellisen eriytymisen hallintaan pyrkivä työ Helsingin seudun kunnissa sekä seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-suunnitteluprosessissa. Työni on suunnittelukulttuuria tarkasteleva etnografinen tutkimus, jonka aineisto on tuotettu visuaalisin virikehaastatteluin ja autoetnografisin menetelmin. Visualisoinnit toimivat tutkimassani prosessissa tietoaineistojen työstämisen työkaluina ja osapuolten välisen vuorovaikutuksen rajakohteina. Visualisointien performatiivisuuden mahdollisuudet rajattiin kuitenkin vain suunnittelun sisäiseen käyttöön, perustellen politisoitumisen mahdollisuuksien rajoittamista alueiden leimaamiseen ja suunnittelun eettiseen vastuuseen liittyvin syin. Asiantuntijuuteen perustuvassa suunnittelukulttuurissa asiantuntijatieto mielletään usein neutraaliksi faktatiedoksi. Alueellisesta eriytymisestä tuotetut visualisoinnit tarjosivat kuitenkin esimerkin, jonka avulla oli mahdollista tarkastella suunnittelukulttuurille ominaisia toimintatapoja silloin, kun tuotettu tieto toi esille lähtökohtaisia arvoristiriitoja. Visuaalisen esittämisen tarkastelu toi esille toiminnan käytänteissä piilevän poliittisuuden. Asiantuntijuuteen nojaava suunnittelukulttuuri yhdistettynä tietokäytäntöjen depolitisaatiopyrkimyksiin rajaa politiikkatoimista käytävää keskustelua ja vakiinnuttaa hallinnan vaihtoehtoja. Johtopäätökseni onkin, että mahdollisuus moniarvoisiin tulkintoihin ja merkityskamppailuihin sekä vakiintuneiden tilallisten kuvastojen haastaminen uudenlaisilla tiedollisilla syötteillä voisivat tuottaa uutta ymmärrystä ja vaihtoehtoisia toiminnan tapoja myös suljettuun suunnitteluprosessiin